ÄH

On aina ikävää olla sairaana kotona, mutta erityisen pyttymäistä on olla latvasairas. Toimettomuus ahistaa flunssassakin, saati sitten kun ruumis on terve mutta pääkkö ei. Periaatteessa voisin tehdä vaikka mitä, mutta näköjään en voi kun en vaan voi. Ulkona käyminen väsyttää. Lukeminen vaatii liikaa keskittymistä. Aloitin viime yönä palapelin, se hillitsee kieriskelyä vähän ja pitää ajatukset kasassa. Kirahvin pehva on jo valmis.

ÄLKÄÄ AVATKO OVEA, SIELLÄ ON SUSI!

Eilen tuli keskellä päivää puhelu tuntemattomasta numerosta. Heti alkoi stressata: siellä varmasti vaaditaan jotain, tai yritetään myydä jotain, tai joku etäinen kaveri haluaa rupatella. Ei ei. En vastannut sille kiusantekijälle.

Sitten soi ovikello. En avaa. Siellä on epäkohtelias tv-lupatarkastajagorilla, joka ei ota uskoakseen ettei kaikilla ihmisillä ole tyhmälaatikkoa. Tai partiolainen. Tai seurakunnan pullonkeräys, tai saarnaaja tai hiippari. Toisaalta, totesin, siellä saattaa olla myös naapuri, joka haluaa kertoa että tietokoneeni on öisin liian kovalla. Vedin sitten farkut jalkaan ja avasin oven, ja rapussa olikin kaunis, hymyilevä keski-ikäinen rouva, jolla oli minulle iso kukkapuketti. Kukkalähetysfirmasta, päivää, asuuko täällä Apina Katolla? Olin saanut elämäni ensimmäisen kukkalähetyksen, ystäviltäni ulkomailta. Ooh!

YLILYÖNTEJÄ

Viime kesänä, kun aloitin tämän blogin, halusin purkaa vitutusta siitä miten on tullut juotua liikaa viinaa. Se ongelma oli aika nopeasti ohi. Nyt on tullut tehtyä liikaa töitä. Onpa jännittävää nähdä, minkä epäterveellisen addiktion kehitän seuraavaksi. Toivottavasti se on kuntoilu, koska stressiin syöty roskaruoka näkyy nyt aika pahasti vyötäröllä.

Tänään on parempi olo kuin eilen. Nukuin ilmeisesti hyvin, pitkään ja ilman painajaisia. Olen jo pessyt pyykkiä (koneella tosin) eikä hengästytä, ja kohta voisin mennä kauppaan. Ilkeä Keltainen Kasvokin on poissa, ulkona on rauhoittavan harmaata, taivas lähettää maailman täydeltä turvallista Helsingin räntää. Sinne uskaltaa sekaan kampaamatta naamaansa.

Eikä huomenna tarvitse mennä töihin. Ero normaaliin sunnuntaihin on aika huikea: en ehdi tänään siivota, ei haittaa. En ole valmistellut ensi viikkoa, ei haittaa. En tavannut viikonloppuna ystäviä, ei haittaa, voin tavata myöhemmin. Yleensä sunnuntaiaamut ovat täyttä paniikkia ja huono omatunto vain pahenee iltaan mennessä. Mutta oikeasti toverit, onko tämä pelkkä työuupumusjuttu? Jotenkin on vaikea uskoa, että kukaan ehtisi kunnolla levätä ja virkistyä viikonlopun aikana.

AURINGONPAISTE

Kevätaurinko stressaa kahdesta syystä.
1: pöly näkyy, pitää siivota.
2: pitää mennä ulos saamaan raitista ilmaa ja sitä-jotain-vitamiinia, ja liikkua että jaksaa taas.
Eikä näitä tietenkään voi tehdä yhtaikaa, siis stressi on väistämätön.

Ainakin tässä sikamaisessa flunssassa on se hyvä puoli, ettei kumpikaan toiminta tule nyt kysymykseen.

HERRRMO MENEE!

Kotona olisi vaikka miten paljon tehtävää, mutta en jaksa tehdä mitään kun väsyttää liikaa. Pitäisi tehdä terveellistä ruokaa mutta en jaksa ensin tiskata. Pitäisi siivota, ommella tyynyliinoja, käydä suihkussa, kirjoittaa kirje, korjata takki, vaikka mitä, mutta en vaan jaksa. Väsyttää niin että lukeminen ja leffojen katsominenkin vaatisivat liikaa. Eikä koko ajan voi nukkuakaan. Makailen sitten sängyllä ja istun tässä tuijottamassa nettiä, ja odotan että päivä kuluu. Varmaan tuolla ulkopuolellakin on vaikka mitä, mutta sinne nyt en ainakaan jaksa lähteä katsomaan. Mitä lepolomalla on niinkuin meininki tehdä? Flunssaisena tää ei ainakaan onnistu.

MITEN TÄTÄ MENNÄÄN?

Tiistaina itkin, nukuin ja olin sekaisin. Eilen nukuin, olin sekaisin ja kovassa kuumeessa. Ne päivät pitivät tavallaan huolen itsestään. Mutta nyt olen jo hereillä, lähimuisti palannut, silmät auki, kuume melkein poissa, ja stressi puskee päälle. Mitäs nyt olisi tarkoitus tehdä? Ja seuraavat neljä viikkoa?

VAKAVA TYÖUUPUMUS

Vedit kuule ihan huippupisteet joka alueella, psykologi sanoi. Ja lääkäri sanoi "ensin kaksi viikkoa, sitten luultavasti lisää".