HUH, HELPOTUS.

Luulin tavanneeni sysipimeän keskiajan, mutta olinkin tavannut vain huolimatonta viestintää. Huolimattoman viestinnän kanssa voi aina elää samassa maailmassa.

NIIN TIETENKIN

Moi, missä oot?

- Baarissa Sörnäisissä.

Baarissa, kenen kanssa?

- Yksin. Kävin tuossa hakemassa nuuskaa ja huomasin, että oluthan sopii nuuskan kanssa vallan.

JAHAS, HANHET, TE PASKARÄPYLÄT,

te Kanadan ja Siperian sontasingot, näytte olevan lähdössä. Hyvää ja pitkää matkaa vaan, ei todellakaan ole kiire takaisin. Egyptissä ovatkin jo pillerinpyörittäjäkuoriaiset odotelleet teitä.
Ne toiset kiljukaulat, kurjet, voitte myös ottaa mukaanne, ja jos täällä on joku haikara niin sekin saisi mielihyvin lähteä.

Tarkemmin ajatellen viekää myös talitintit ja muut saatanan hömppiäiset. On mulla radiokin.
VITTU!

TE OLITTE SE ITE AINA KAKS KERTAA ENEMMÄN

Joku yrittää nyt saada Venäjän näyttämään miehittäjältä ja Putinin diktaattorilta. Veikkauksia kuka?

PINGVIINIEN MATKA...

ei sitten ole mikään kiva dokumentti sunnuntain ajanvietteeksi.

Ihan ensiksi tekijät inhimillistävät pingviinit - jos se on ylipäätään tarpeellista - laittamalla ne puhumaan. Arvokkaat pullerot vaeltavat pitkinä jonoina komeissa maisemissa ja saapuvat parittelupaikalle. Tämä on vielä oikein kivaa. Pingviiniseksi esitetään suorastaan hunajaisen romanttisena ja rakkauslaulut soivat, oi oi oi, mutta sitten alkaa mennä ikäväksi. Yksi pingviini eksyy toisista hyiseen lumiautiomaahan ja huutelee siellä hädissään. Kelasimme tämän kohdan yli, koska toivoimme että seuraavaksi näkyisi pingviinivauvoja. Kyllä joo, kun oli päästy munimaan (siihen meni 3 kuukautta), niin yksiltä hajosi muna, jäätyi ja halkesi. Kelasimme tämänkin kohdan yli. Seuraavaksi pingviiniäidit lähtivät hakemaan merestä ruokaa ja pingviini-isät jäivät hautomaan. Lunta satoi päälle. Pingviiniäitejä väijyi jään alla hylje ja pingviini-isistä yksi tuupertui kuolleena lumeen.

Tässä vaiheessa otimme hyllystä Korppikotkan kolme päivää. Räiskis, pum.

NOVIISI

Viime lauantaina kävin kinkybileissä. Olin aika noviisi: ensinnäkin luulin että siellä oli mahdottoman paljon järkkäreitä ennen kuin huomasin, että niillä kaikilla oli erilaiset univormut. Toiseksi, kun minulta kysyttiin baaritiskillä "mikä sun nicci on", kuulin että "mikä sun nimi on". Ja tietysti esittäydyin omalla nimelläni koko ajan, koska olen myös nettinoviisi enkä muistanut että sellainen asia kuin nicci on olemassakaan. Niillä toisilla oli minusta tosi kummia nimiä.

Siellä oli paljon kauniita ihmisiä kauniissa vaatteissa (ja joitakin hassuja ihmisiä hassuissa vaatteissa ja rumia rumissa vaatteissa, ja rumia kauniissa vaatteissa ja toisinpäin, ylipäätään hyvä valikoima väkeä), ja kaikenlaista kinkyä ja vielä runonlausuntaa päälle, mutta enimmäkseen siellä juotiin kaljaa kinkyvaatteissa ja puhuttiin kinky- ja tavallisista asioista. Oli kivaa.

Se vaan hämää, että pääkkö meni vähän sekaisin. Vasta tiistai-iltana pystyin sulkemaan silmäni näkemättä heti pyllyjä ja kikkeleitä.

"..JJA ASENNEONGELMIEN TAKIA JOUDUMME JONKIN AIKAA ODOTTAMAAN."

Kuvitelkaapa sellainen työpaikkaruokala, joka olisi kerran kuukaudessa varoittamatta kiinni, sanotaan vaikka kylmälaitteitten rikkoutumisen takia. Muina päivinä jono vetäisi joskus hyvin, mutta joskus jonotus kestäisi kaksikymmentä minuuttia, sanotaan vaikka kassakoneen jumittumisen takia. Silloin tällöin ryhmä neandertalilaisen oloisia keittäjiä kävisi tarkastamassa, että kaikilla jonottajilla on pankkikortti mukana. Kuvitellaan vielä, että tämä ruokaloitsija olisi paikkakunnan ainoa, niin ettei sitä voisi vaihtaa.

Kuinka nopeasti ehdollistuisitte ottamaan omat eväät mukaan? Luulen, että kovapäisimmätkin alle vuodessa. Minä olen asunut Helsingissä yli kolmekymmentä vuotta ja vieläkin kuvittelen, ettei täällä tarvitse omaa autoa.

PAKASTEALTAAT

Kaverini Jääkarhu kertoi, että sillä on ollut viime viikkojen helteen aikana tapana hengata supermarkettien pakastealtailla. Ja siellä on kuulemma enemmänkin väkeä, koska kaupat ovat niin "miellyttävän viileitä". Mitä helvattia, oikeesti? Siellähän saa jo käväistessä flunssan. Lämpimällä ilmalla joutuu pitämään villatakkia mukana pelkästään sen takia, että saattaa tulla asiaa kauppaan tai muuhun jää(h)dytettyyn paikkaan.

HUOLESTUTTAVAA KÄYTÖSTÄ

Jos nyt kirjoittaisin jostain muusta asiasta kuin ryyppämisestä, niin tämä uimishomma on sellainen, mikä ei mene mun päähäni.

Viimeiset pari viikkoa on ollut lämmin, niinku kerrankin. Ja heti kun lakkaa palelemasta, niin eikös väki laita itsensä joka päivä kaulaa myöten kylmään veteen. Kävelin yhtenäkin iltana uimarannan ohi auringonlaskun jälkeen, jolloin oli tietysti jo aika viileää, mutta nurmikolla hillui kymmeniä iloisia ihmisiä bikinisiltään, ja vedessä näkyi olevan vähintään saman verran. Paleli ajatuskin.

Kyllä sen tajuaa että joku ui etelänmatkalla, tai metsässä jos ei pääse muuten pesulle, tai kuumana kesäpäivänä jossain lempeässä pikku järvessä, mutta että Helsingin edustalla hyisessä meressä ja vielä illalla!

KORVIKE

Eksäni, joka on sangen kelvollinen keittiöpsykologi, sanoo että mulla on tapana ryypätä tekemisenpuutteeseen. Uskon sen heti. Aina kuin huomaan että on tylsää, ensimmäinen ajatukseni on soittaa jollekulle joka lähtisi baariin. Vaan nykyään, kun olen Uusi ja Hyvä, heti toinen ajatus on ”ai niin, pidän myös lukemisesta ja kotona on Sejase kirja”.

Kirjan kanssa menee tietysti yhtä myöhään kuin tuopin kanssa, ja aamulla särkee päätä ja väsyttää, mutta ainakaan ei tarvitse oksentaa.

PALKINTO JA SUUNNANMUUTOS

Lauantaiaamuna sain raittiuspalkinnon: heräsin omia aikojani kahdeksalta ja olin virkeä, nousin ylös ja olin hyvällä tuulella, söin aamupalaa eikä väsyttänyt senkään jälkeen. Tämän viimeisen panin erityisesti merkille, koska viime aikoina hiilihydraatit ovat unettaneet kovasti. Päätä ei särkenyt koko päivänä ja pystyin tekemään kaikenlaista kivaa, kuten kävelemään muutenvaan kaupungilla ja käymään kirjakaupassa. Ilmakin oli ihanainen.

Iltapäivällä matkustin Itä-Helsinkiin veljeni Perhemiehen kihlajaisjuhliin. Olen aina ihaillut Perhemiestä ja hänen tyttöystäväänsä, koska minun mielestäni he ns. osaavat elää: heillä on kaksi hauskaa muksua ja paljon aikaa heille, säännölliset elämäntavat, omistusasunto ja kaikkea sellaista, te tiedätte. (Erityisen kateeksi pistää, että he ovat minua paljon nuorempia.) Juhlissa tarjottiin kahvia ja jäätelötäytekakkua.

Paikalla oli toinenkin veljeni, Muusikko. Hänelläkin on säännölliset elämäntavat, hän valvoo säännöllisesti yöt läpeensä ja soittaa. No, kun kahvit oli juotu, Muusikko sanoi ”lähdetäänkö kaljalle” ja minä sanoin sekunnissa ”joo!” niinkuin melkein aina sanon. Hölmistyin vähän kun kuulin sen omaan ”joo”-ni, enkä sitten enää saanut sanotuksi että ”ei kun mulla on nyt kuiva kausi, kun pelkään että juon liikaa ja töistäkin tuli lintsattua”, tai mitään. Olin hiljaa ja ajattelin että voi perkele. Mutta matkalla puistoon pussikaljalle ostinkin pilsneriä.

Sitten meni omituiseksi: minulla oli täydellisen hauska ilta käytännössä selvin päin. Tapasimme Muusikon ekspattiystäviä ja pelasimme mölkkyä Lenin-puistossa. Kahdeltatoista lähdin kotiin, vaikka yleensä olen päätynyt Muusikon sohvalle ja herännyt sieltä seuraavana iltapäivänä. Aamulla, kun heräsin kotoa, en osannut katua ratkeamista, koska oli ollut niin kivaa eikä naamakaan muistuttanut ollenkaan rantapalloa.

Siitä asti olen elänyt kahdella säännöllä: 1. Älä juo viinaa jos ei oikeastaan huvittaisi, ja 2. Älä juo viinaa arki-iltaisin.
Tämä näyttäisi toimivan. Ainakin olen ollut dokaamatta jo yli kaksi viikkoa, paitsi kerran join piknikillä viiniä ja kerran kolme tölkkiä keskikaljaa telkkarin edessä. Mutta katsotaan nyt. Jos löydän itseni hetken kuluttua uudestaan halimasta vessanpyttyä työpäivän aamuna, täytyy ehkä sittenkin pyrkiä täysraittiuteen.

VIEROITUS

Seuraava päivä meni aika normaalisti, vaikka vähän horroksessa; rasvaista ruokaa, aikaisin nukkumaan ja noin.

Perjantaina alkoi kuulua kummia. Aamulla tuntui euforisen ihanalta mennä töihin, päivä oli kaunis (en muista oliko oikeasti) ja juna haisi hyvältä. Töissä oli mieletön kiire ja paaaljon tärkeää tekemistä enkä ehtinyt yhdeksän tunnin aikana pysähtyä syömään enkä juttelemaan. Sitäpaitsi jotenkin hirvitti lähteä kotiin. Sitten oli kuitenkin pakko, kun seuraavien kolmen päivän työt oli tehty enkä osannut tehdä pitemmälle. Ja nyt tulee se paha osuus.

Kotimatkalla iski sellainen hysteria, että alta pois. Junassa jo alkoi hermostuttaa. Ruokakaupassa oli outo olo ja kun pääsin kotiin, oli ihan kamalaa. Tarkistin hellan, ulko-oven ja puhelimen vartin välein. Luulin, että verhon läpi näkyy meille sisään - ihan kuin sillä olisi paljonkin väliä, täällä ei ole mitään laitonta tai mielenkiintoista. Kello oli kahdeksan eikä minulla ollut sille päivälle enää muita velvollisuuksia kuin soittaa yksi puhelu, mutta eikös vaan ruvennut se puhelun soittaminen pelottamaan! Kyseessä oli vielä ihan tavallinen hölönpölönpuhelu kaverille eikä mikään virallinen tai ikävä asia.

Päihdeaiheisista elokuvista olin aikaisemmin päätellyt, että ötökät ryömivät nurkista ja kirjoituskone muuttuu koppakuoriaiseksi vasta pitkän ja huolellisen myrkyttäytymisen jälkeen, niinkuin vuosien juopottelun ja ehkä vielä huumeidenkäytön. Tosiasiassa tavallinen mopo-karkaa-kesäloma näyttäisi pelittävän tässä ihan yhtä hyvin.

Tunnin verran arvottuani sain lopulta sen puhelun soitettua – ei tapahtunut mitään pahaa - ja puoli kymmeneltä tinttasin vadillisen spagettia. Hiilihydraattitainnutus toimi ja sammuin heti.

EPÄREHELLINEN

Viime viikon keskiviikkona ilmoittauduin aamulla tekstiviestillä sairaaksi. Kirjoitin sihteerille, että minulla on hirveä vatsatauti. Oikeasti minulla oli ihan vamma krapula.

Tarkoitus oli ollut mennä töihin pienessä päänsäryssä, mutta jossain vaiheessa yötä kohtuus oli unohtunut. Juotuani gallonan kaljaa olin vielä kotimatkalla kiipeillyt rakennustyömaalla ja kenkien koroissa oli jotain hassuja valkoisia paakkuja, jotka hajosivat jauhoksi. Lauantaiaamuna sellainen on huvittavaa, mutta keskiviikkoaamuna ei. Kirosin aika hartaasti.

Aamupäivä kului niin karmeaan oksentamiseen, että ääni meni ja kurkku oli kipeä monta päivää sen jälkeen. Puolilta päivin nukahdin melatoniinin avulla, nukuin koko iltapäivän ja heräsin seitsemältä illalla. Päätin olla vuoden juomatta. Se ei toteudu, niinkuin ei koskaan ennenkään, mutta olen ollut ihminen sen jälkeen.