LÄÄKÄRISSÄ

Eilen työkaverit painostivat minut menemään lääkäriin. Lääkäri oli oikein pätevä, mutta jotenkin hidas.

L: Milloin kuume on alkanut?
Minä: Noin kaksi viikkoa sitten.
L: Entä milloin ääni meni?
Minä: Viikonloppuna. Oli pakko jäädä töistä pois tänään.
L: Tähän asti olet käynyt normaalisti töissä?
Minä: Joo.
L: Ja sinulla on ollut kuumetta? Eikö se nyt jo tajunnut?
Minä: Joo. Olenkohan jotenkin epäselvä?
L: Kaksi viikkoa töissä kuumeessa?
Minä: Niin. No herranjestas, kauankohan tuolla meni lääkiksessä?

Mutta yhtäkkiä lääkäristä tulikin ajatustenlukija.

L: Näyttäisi olevan keuhkoputkentulehdus. Onko lääkeaineallergioita? Loppuviikon kirjoitan sulle sairaslomaa, olet kotona ja lepäät.
Minä: Okei. Viisi päivää! Ehdin tehdä kaikki rästissä olevat kurssityöt ja suunnitelmat, sitäpaitsi en ole tiskannut ja imuroinut moneen viikkoon. Kävipä mäihä!
L: (Katsoo tiukasti silmiin) Ei töitä eikä kotitöitä.
Minä: Okei.

LASINKERÄYSASTIA PIMEÄSSÄ

En tiedä, onko tässä talossa lasinkeräyspistettä vai ei. Kesällä en tarvinnut ja nyt en näe, koska roskiskatoksessa ei tietenkään ole valoja. Siellä pitäisi käydä joskus päiväsaikaan tarkistamassa, mutta silloin olen töissä. Ehkä minun pitää tunnustella kaikkia pönttöjä ja haistella niiden sisustaa. Tai ehkä minun pitää ottaa taskulamppu mukaan, kun lähden aamulla viemään roskia. Sitä äitini ei ikinä antaisi anteeksi, näyttäisin ihan roskavarkaalta. On tää nyt vaikeaa. Kutaleet kaverit ne ovat juoneet vinkkua, ja kelvoton eksä giniä. Tomaattikastikepurkkejakin on muutama, en tiedä kuka niistä on vastuussa.

APINA LAITTAA RUOKAA

Kolme useimmin toistuvaa ruoanlaittovirhettäni:

1) Ruoanlaittoa aloittaessa kädet ja kynsinauhat ovat aina hyvän pehmeät, koska ensin pitää tiskata vähintään viikon tiskit. (En laita ruokaa usein.) Pilkon siis ruoka-ainekset pannulle ja rupean laittamaan kynsiä. Ruoka palaa pohjaan. Tätä en tehnyt tänään.

2) Jätän ruoan hautumaan ja menen surffaamaan internettiin. Ruoka palaa pohjaan. Tätäkään en tehnyt tänään.

3) Laitan kaiken jauhelihan/pekonin kerralla kylmälle pannulle ja alan kuumennella. Sitten ihmettelen kun se ei ruskistu ja sitten muistan, ettei se ole ennenkään tällä konstilla ruskistunut. Tämän tein tänään, mutta onneksi en ollut yksin. Lihat voi ilmeisesti ottaa pannulta pois ja laittaa takaisin ruskistumaan vähän kerrallaan.

Hahhaa! Jos en seuraavan kahdenkymmenen minuutin kuluessa tee mitään mokaa, saadaan kohta hyvää carbonaraa.

JOULUPUKKI

Ystäväni Veera, 9 v., uskoo Joulupukkiin. Siinä iässä se ei ole enää ihan tavallista, ja hyväätarkoittavat koulukaverit yrittävätkin aina välillä lempeästi ohjailla häntä pois satumaailmasta. Vähän aikaa sitten eräs saman luokan poika oli kertonut, mistä tulevat joululahjat: aikuiset ostavat ne. Tämä oli naurattanut Veeraa ihan hysteerisesti: -"Ihan kuin NIILLÄ olisi varaa!"

ÄÄNIKIRJA

Viime päivinä olen kuunnellut erästä äänikirjaa ja tämä äänikirja, vaikka onkin sydämelleni varsin mieluinen, on vaikuttanut suuresti ajatuksiini ja hahmotukseeni ja kirjoitustapaanikin se on vaikuttanut niin etten enää tiedä, seisonko päälläni vai jaloillani. Sillä kuunneltuani neljäkymmentä kertaa neljäkymmentä tuntia on pääni sekaisin ja on kuin pienet kuoriaiset kömpisivät päässäni, enkä tässä usko juurikaan eroavani muista ihmisistä, vaan kaikkina aikoina ovat ihmisten päät surisseet, kun niihin on mitattu liikaa tietoa. Myös ovat jäseneni kuunnellessani veltostuneet ja takapuoleni muotoutunut mukavan istuimeni muotoiseksi, enkä lopulta tiedä, onko kirjan kuunteleminen ollut minulle hyväksi vai pahaksi.

Kuitenkin minun on sanottava tämän kirjan kunniaksi, että se on paljon parempi kuin Reino Lehväslaihon äänikirjat, jotka on kirjoitettu suurten sotien jälkeen ja jotka totisesti ovat kuin sontakakkaroita korvissani.

APINA PUHUU LISÄÄ POLITIIKKAA

Entäpä mitä mieltä olette suomalaisesta miehestä, joka ottaa vaimon tosi kaukaa ja sitten väittää sille, että Suomessa aviomiehellä on oikeus kieltää vaimoa menemästä ulos, käyttämästä sähköpostia tai poistumasta huoneesta? Vaikka ihan hyvin tietää ettei ole. Varmasti tietää, jos on käynyt suomalaisen kansakoulun. Minä luulen, että se on ilkeä luuseri, joka otti kielitaidottoman rouvan juuri siksi, että saisi olla jonkun pomo. Suomalaista miestä ei mikään paskauskonto käske eikä laki oikeuta pitämään vaimoa vankina kotona, mutta tämän tyypin on ihan muutenvaan pakko, ja siihen päälle se vielä panettelee minun maatani, prkl.

(Myöskään en ymmärrä, mihin se on hyvä, jos puoliso on koko ajan kotona. Sehän olisi ihan painajaista.)

TIETOISKU TYHMILLE

Tuliaseet ovat hauskanpitoa varten; niistä kuuluu kova ääni, lähtee hyvä haju ja tuntuu vekkuli täräys. Samalla voi katsoa kuinka hyvin osuu maaliin, tai jos on sitä sorttia jonka ei sovi kohkata turhanpäiten, kuten minun sukuni miehet, voi hankkia vaikka pupua pöytään. Tuliaseilla ei saa osoitella ihmisiä. Jos ampuu ihmistä päin ja osuu johonkin keskelle, niin se ihminen aika varmasti kuolee.

Ei pitäisi olla vaikeaa.

KELKAT PULKAT SUKSET! KELKAT PULKAT SUKSET!

HALPAKIRJAKAUPPA MAI ÄÄS

Käytin juuri melkein neljäkymppiä kolmeen kirjaan, kuvakirjaan vieläpä, eikä niissä ole mitään sellaista tietoa, jota en saisi ilmaiseksi netistä. Tai no ehkä tässä "20th century military uniforms" on: ei varmaan löydy ihan heti googlaamalla, millainen oli vietkong-sissin eväsboksi. Tai unkarilaisen panssaridivisioona sen-ja-sen luutnantin pistoolikotelo vuonna 1943. Ensimmäisessä maailmansodassa oli muuten selvästikin tarkoitus naurattaa viholliset kuoliaaksi.

"Kolmas valtakunta: Hitlerin Saksan tärkeimmät tapahtumat päivä päivältä" on vaikeammin perusteltavissa. Tosin sen alkuperäinen hinta, varmaankin viime isänpäivänä, oli ollut 45 euroa ja nyt se maksoi 17, niin että voin ehkä katsoa säästäneeni. Muutenkin kirja vaikuttaa asialliselta, paitsi että kirjoittaja huomauttaa varmuuden vuoksi mahdollisimman monessa kohdassa natsien olleen pahoja, ilkeitä ja vielä tyhmiäkin. Mutta jos ei voi kirjoittaa neutraalisti niin ei voi, kuvakokoelma on joka tapauksessa hyvä ja esitystapa selkeä. Ehkä tämä onkin tarkoitettu koululaisille.

Kaikkein pöllöin ostos oli "Taide ja arkkitehtuuri: Firenze". Se on kovakantinen, käsilaukkukokoinen taidekirja, joka esittelee Firenzen aarteita. Siinä on kartat ja museoiden pohjapiirustukset ja kaikki, ja ostin sen kun näin itseni kulkemassa pitkin museoita sen kanssa. Ihan kuin mulla olisi koskaan varaa mihinkään matkustaa, kun käytän kaikki rahani älyttömyyksiin. Ensin mennään keskellä viikkoa baariin ja seuraavana päivänä kirjakauppaan... Ja tässä kuussa oli tarkoitus pärjätä ilman luottokorttia!

TODELLA FIKSU LIIKE

Kannattaa käydä yliopisto, koska siellä saa sitä viisautta. Esimerkiksi juuri äsken minä ja kollegani, jotka olemme fiksuja, kävimme baarissa juomassa kaljaa keskellä viikkoa, ja sitten kotimatkalla rautatieasemalla huomasimme että meillähän on melkein 15 minuuttia aikaa ennen junan lähtöä ja täällähän on tällainen pystybaari, vähän niinkuin rjumotshnaja Venäjällä! Johtopäätös: ehdimme juoda kaksi salmiakkikossua: juomme kaksi salmiakkikossua.
Arvatkaa olenko lärvit. Huomenna on herätys kuudelta. Just joo taas kiitti.

APINA PUHUU POLITIIKKAA

Mitä teille tulee mieleen nuorukaisesta, joka pakenee kotimaansa uskonnollista terroria rauhallisempaan maahan, jossa saa elellä suunnilleen niin kuin tykkää, ja siellä sitten alkaa hakata vaimoansa, koska se hoo käy kaupassa ja kirjastossa? Sekä mies että vaimo kertovat - tietysti hiukan eri sävyyn - että kysymys on uskonnollisista periaatteista ja perhearvoista.
Mitä tämän miehen teidön mielestänne tulisi tehdä? Oliko hätiköity päätös poistua kotimaasta, jossa perheinstituutiota kunnioitetaan?

Ai niin. Se joka ekana arvaa mikä uskonto on kyseessä, saa purkkaa.

OOPIUMI

Tekee ihan sikana mieli oopiumia. Luin äsken Jean Cocteaun kirjan Oopiumi, jossa Cocteau kertoo huumevieroituksestaan.

Oopiuminpolttaminen kuulostaa ainoalta asialta, jota ylipäätään kannattaa harrastaa: se aiheuttaa ilmeisesti hyvin aidontuntuisia lentounia ja näyttää kauniita näkyjä. Oopiumia poltetaan kauniissa astioissa rauhallisessa ympäristössä, niin että kaikki on hyvin runollista ja harmonista. Cocteau väittää oopiumin myös ruokkivan luovuutta, mitä olisi vaikea uskoa jos ei olisi juuri lukemassa sellaisen luovuuden tuotetta. Joko oopiumi on täysin toisenlaista kamaa kuin vaikka kannabis, joka saa silmät moljottamaan ja hämärtää jutut, tai sitten Cocteau oli niin fiksu että pystyi filmaamaan ja kirjoittamaan oopiumista huolimatta. Mikä herättää vanhan kysymyksen, kuinka paljon taiteilija olisi saanut aikaan, jos hänellä ei olisi ollut huonoja tapojaan.

Joka tapauksessa haluaisin oopiumia. Minun hommissani ei tarvitse olla niin terävä. Toisaalta siellä pitää olla paikalla joka aamu yhdeksältä, ja Cocteaun mukaan taikamatolla lentäminen vie ajantajun. Taitaa mennä ohi taas tämäkin hauska.

KÄMPÄSSÄ ON KYLMÄ

Ensimmäinen ajatukseni herätessä, unen ja valveen rajamailla niinkuin sanotaan, oli tänään tällainen: ”paleltaa paleltaa.. nyt pois makuupussista ja ulos teltasta ja alat liikkua, niin tulee lämmin”. Vaan kun avasin silmät, niin eipä oltukaan retkellä.

No ensin ilmasin muka patterin. Se spruuttasi heti kylmää vettä päälle. Ihan kylmä patteri! Yläosasta vähän haalea, mutta muuten jäässä. Miten täällä voi olla näin kylmä? Eikö tässä talossa muita palele? Onko niillä villapaita koko ajan päällä? Soitanko nyt talkkarille niinkuin Wagner: lisää höökää, on huono ääreisverenkierto? Minulle on kerrottu, ettei se auta, vaan että lämmittäminen aloitetaan silloin kun se aloitetaan.

Mutta on mulla lämpökynttilöitä, ja irtopatteri kellarissa. Aikanaan Venäjällä asuessani näin ihmisten lämmittelevän keittiössä uuni täysillä ja luukku auki... ja äärimmäisenä keinona otan käyttöön ex-anopin lahjoittaman sähköllä toimivan mummojen lämpöpatjan. Se on mainio patja.

HOMOPULTSARIT

Tässä on ollut sen verran taukoa, että joku epäili jo apinan pudonneen katolta. Päivitän siis. Jatkan puliukkoteemalla.

Helsingissä kasvaneena olen tietenkin nähnyt puliukkoja aika monta, ja jos minkälaisissa toimissa. Nököttämässä tai nukkumassa useimmiten, mutta myös riehumassa ratikassa, selittämässä, pummaamassa, kaatuilemassa, jopa käyttämässä ratikkapysäkkiä vessana. Viime kesänä näin kuitenkin ensimmäistä kertaa pultsareita harrastamassa seksiä.

En todellakaan mennyt tahallani mihinkään pusikkoon kurkkimaan, vaan näin se kävi: Odotin bussia Elielinaukiolla. Seisoin pysäkillä naama asemaan ja selkä penkkeihin päin. Luin kirjaa ja kuuntelin puolella korvalla puliukkojen lörpötystä penkeiltä, kun sieltä kuului ”Ei poliisit voi mitään todistaa että täällä olis HOMOILTU!”. Se oli vähän epätavallista pultsaripuhetta ja höristin korviani. Seuraavaksi kuului örinää ”joo ei voi, vapaita miehiä ollaan” ja sitten jonkinlaista kovaa maiskutusta ja lätinää. Vilkaisin olkani yli ja välittömästi minua rangaistiin uteliaisuudestani. Jotkut asiat olisi paras jättää katsomatta. Mutta kello ei ollut viittäkään ja aurinko paistoi, ja pysäkillä oli paljon väkeä enkä mitenkään olisi voinut arvata, mitä siellä oli meneillään. Kaksi tosi rumaa ja tosi likaista miestä suuteli kovaäänisesti ähkien ja ihan oikeasti, niin, no, kädellä silleen. Toisiansa. Ja ihmiset ympärillä katselivat tyynesti kuka minnekin.

Raportoin tästä välittömästi tekstiviesteillä Lontoon-kavereilleni, joilla toisinaan on hurja koti-ikävä. Tällainen tuokiokuva parantaa tehokkaasti kaipuun Helsinkiin. Minutkin se paransi vähäksi aikaa kuolaamasta homopornoa, uskotteko.

ALEPAN KASSA

Se on niin ihme olento, kuulkaa. Se on vähän kuin lentoemäntä.
Eilen illalla olimme kaverini kanssa Kurvin Alepassa ja näimme kylmäkaapilla kamalan: puliukko oli niin humalassa, että sen housut putosivat. Se ei itse huomannut, mutta minä en voinut olla huomaamatta kun sellainen ruma, laiha takapuoli vilkkui. Luulin vielä, että puliukolla oli jotkut kummalliset sumopainijan kalsarit, mutta kaverini sanoi myöhemmin, että se oli ollut peppuvakoon tungettua vessapaperia. Me otimme nopeasti appelsiinimehua emmekä jääneet juttelemaan pultsarin kanssa.
Uudestaan tapasimme kassajonossa. Pultsari hoippui takanamme sen näköisenä, että kohta kaatuu, ja vilkuilin koko ajan sivusilmällä, koska pitäisi väistää. Se oli hakenut sikspäkin eikä ollut laittanut sitä muiden ostosten joukkoon koriin, vaan kantoi sitä kainalossa, ja kohta kuului pam ja räks ja koko mesta alkoi haista oluelta. Myyjä, sellainen parikymppinen, 40-kiloinen, reippaannäköinen tyttö, vilkaisi jonon ohi ja totesi tilanteen, mutta jatkoi myymistä ilmeen muuttumatta millään lailla. Ystävällisesti jokaiselle "hei" ja hinta ja kiitos. Ilmeisesti vartijaa ei ollut saatavilla tai sitten se kutsutaan huomaamattomasti jollain salanapilla tiskin alta.
Siinä vaiheessa kun minä ja kaveri maksoimme ostoksiamme, pultsarin housut olivat pudonneet jo polviin asti ja äijä hoippui kohti kassaa loput ostokset korissa, munat heiluen, ja selitti että "enkai minä vaan pudottanut kaljaa". Myyjä sanoi iloisesti hymyillen "hei!" ihan niin kuin muillekin. Emme ehtineet nähdä, miten hyvin maksaminen onnistui tai tuliko paikalle vartija tai ambulanssi (varmaan joo), mutta sen vaan sanon että on kovahermoista väkeä nämä kassaneidit.

HYMY

Tiedättehän sen tunteellisen päänsuhinan, joka tulee sunnuntaina oikein onnistuneen lauantain jälkeen? Se syntyy valvomisesta, krapulasta ja siitä, kun voi todeta viettäneensä laatuaikaa laatuseurassa.

Matkustin pari tuntia sitten Helsingin läpi kotiin juuri tuollaisessa euforisessa tilassa. Minulla on ystävinä vallan huimia tyyppejä, joiden kanssa voi juoda punaviiniä ja puhua kivoista asioista aamuun asti, ja sitten niitten sohvalla voi nukkua keskellä päivää ja ne sanovat vain, että olet kaunis sisustuselementti. Olin siis kotimatkalla niin hyvällä mielellä, että hymyilin kaikille. Ensin hymyilin bussikuskille, sitten kanssamatkustajalle. Junassa hymyilin oikein leveästi, kun yhden naisen ostoskassit olivat kulkureitillä ja hyppäsin niiden yli ja se nainen nauroi. Sitten menin kauppaan ostamaan uunissa lämmitettävää valkosipulipatonkia ja rupattelin hilpeästi myyjän kanssa ja hymyilin, jne, trallallaa.

Kotona hymyilin vielä sotkutukkaiselle peilikuvalleni, ja silloin näin tosi mustat hampaat! Saakelin punkku, kun sitä ryyppää yhdenkin yön, niin jopa tulee jännän näköiseksi. Eikä mulla tietenkään mitään hammasharjaa ollut mukana ollut. Ja nyt mä olen irvistellyt kauheilla peikkohampailla puolelle kylää. Joku pieni lapsi on voinut vaikka pelästyä.

JUST JOO

Koko viikko oli superaurinkoinen ja suunnittelin viikonlopuksi vaikka mitä. Ja nyt sit sataa, eikä ihan vähän. Mulla on kyllä sadetakki ja kumisaappaat, mutta tuolla tarvittaisiin vielä kurahousut. No, enpähän pääse kaupungille tuhlaamaan rahaa. Suurin osa suunnitelmistani sisälsi rahan tuhlaamista.

Pyykit on kuitenkin pakko pestä, vaikkei parvekkeella voikaan nyt kuivattaa. Taidan sytytellä aika paljon lämpökynttilöitä, se ehkä auttaa vähän (tai sitten saan oman pikku sademetsän, mikä on ihan kiva sekin). Isoäitini kuivattaa kiireistä pyykkiä uunissa tai uunin edessä, mutta mun uunini on liian pieni, siellä ei kuivuisi kuin parit kalsarit.

Ai niin, lauantaina tulee Knalli ja sateenvarjo! Ehdin kerrankin kuunnella! Tämähän olikin ihan hyvä juttu.

PAISTETUT PERUNAT

Pitääkö paistetut perunat ensin keittää? Paistelen kalapuikkojen seuraksi perunoita, lohkoina paistinpannulla öljyssä (sen pitäisi olla oikein, koska olen nähnyt sitä tehtävän), mutta ne eivät tunnu pehmenevän. Kuori on kyllä jo aika ruskea. Kalapuikotkin ovat valmiit, mutta perunat ihan kivikovia.. On mulla tietysti leipääkin, taidan syödä kalapuikkohampurilaisia.


Lisäys:
Suoriuduin kuitenkin! Siihen pitää laittaa kansi päälle, ja sitten kun perunoista tulee höyryä kannen alle, niin se höyry kypsentää perunat!

TUKHOLMA

Naapurikateus on alhainen tunne. Kävin viime viikolla Tukholmassa työasioissa, tai sanotaan työ- ja huvitteluasioissa, eräänlaisella seminaari- ja tutustumisretkellä. Halusin heti muuttaa Ruotsiin.

Ensinnäkin siellä ollaan meidän alallamme Suomea edellä (toisaalta on syytä ollakin, se on siellä isompi ala kuin täällä), ja jos tekisin vähän aikaa töitä Tukholmassa, oppisin kaikenlaista. Mutta se ei ollut se juttu, vaan historia. Ruotsi on vanha, ja se näkyy. Onhan meilläkin asutusta 9000 vuotta, linnavuoret ja hautaröykkiöt, ei siinä mitään, mutta kun ne näyttää päältä päin ihan skutsilta kaikki.. Ja sijaitsevat enimmältään Ryttylän Rutakossa, niin että yhden luota toisen luo on päivän matka. Kaupunki täynnä kivilinnoja nyt vaan on paljon makeempi, sille ei voi mitään. Tai ehkei nyt sentään makeempi kuin linnavuoret, mutta sellaisessa kävellessä tulee kuitenkin hyvä mieli. Tulee sellainen olo, että ihmisistä on sentään vaikka mihin. Älkääkä sanoko mitään mistään suomalaisten tapattajista ja riistoruhtinaista, tiedän kyllä.

Kotimatkalla ostin Jan Guilloun tukholma-aiheisen dekkarin Varkaiden markkinat, joka kertoo hienoissa taloissa asuvista tyhmistä ihmisistä. Ei ihan mielenkiintoisinta Guillouta minusta, mutta oli se vallan hyvä silti. Siinä on konnia ja poliiseja ja otetaan kantaa. Tosin jostain syystä seassa on myös reginamainen rakkaustarina, jota ilmankin olisi pärjännyt.

HUH, HELPOTUS.

Luulin tavanneeni sysipimeän keskiajan, mutta olinkin tavannut vain huolimatonta viestintää. Huolimattoman viestinnän kanssa voi aina elää samassa maailmassa.

NIIN TIETENKIN

Moi, missä oot?

- Baarissa Sörnäisissä.

Baarissa, kenen kanssa?

- Yksin. Kävin tuossa hakemassa nuuskaa ja huomasin, että oluthan sopii nuuskan kanssa vallan.

JAHAS, HANHET, TE PASKARÄPYLÄT,

te Kanadan ja Siperian sontasingot, näytte olevan lähdössä. Hyvää ja pitkää matkaa vaan, ei todellakaan ole kiire takaisin. Egyptissä ovatkin jo pillerinpyörittäjäkuoriaiset odotelleet teitä.
Ne toiset kiljukaulat, kurjet, voitte myös ottaa mukaanne, ja jos täällä on joku haikara niin sekin saisi mielihyvin lähteä.

Tarkemmin ajatellen viekää myös talitintit ja muut saatanan hömppiäiset. On mulla radiokin.
VITTU!

TE OLITTE SE ITE AINA KAKS KERTAA ENEMMÄN

Joku yrittää nyt saada Venäjän näyttämään miehittäjältä ja Putinin diktaattorilta. Veikkauksia kuka?

PINGVIINIEN MATKA...

ei sitten ole mikään kiva dokumentti sunnuntain ajanvietteeksi.

Ihan ensiksi tekijät inhimillistävät pingviinit - jos se on ylipäätään tarpeellista - laittamalla ne puhumaan. Arvokkaat pullerot vaeltavat pitkinä jonoina komeissa maisemissa ja saapuvat parittelupaikalle. Tämä on vielä oikein kivaa. Pingviiniseksi esitetään suorastaan hunajaisen romanttisena ja rakkauslaulut soivat, oi oi oi, mutta sitten alkaa mennä ikäväksi. Yksi pingviini eksyy toisista hyiseen lumiautiomaahan ja huutelee siellä hädissään. Kelasimme tämän kohdan yli, koska toivoimme että seuraavaksi näkyisi pingviinivauvoja. Kyllä joo, kun oli päästy munimaan (siihen meni 3 kuukautta), niin yksiltä hajosi muna, jäätyi ja halkesi. Kelasimme tämänkin kohdan yli. Seuraavaksi pingviiniäidit lähtivät hakemaan merestä ruokaa ja pingviini-isät jäivät hautomaan. Lunta satoi päälle. Pingviiniäitejä väijyi jään alla hylje ja pingviini-isistä yksi tuupertui kuolleena lumeen.

Tässä vaiheessa otimme hyllystä Korppikotkan kolme päivää. Räiskis, pum.

NOVIISI

Viime lauantaina kävin kinkybileissä. Olin aika noviisi: ensinnäkin luulin että siellä oli mahdottoman paljon järkkäreitä ennen kuin huomasin, että niillä kaikilla oli erilaiset univormut. Toiseksi, kun minulta kysyttiin baaritiskillä "mikä sun nicci on", kuulin että "mikä sun nimi on". Ja tietysti esittäydyin omalla nimelläni koko ajan, koska olen myös nettinoviisi enkä muistanut että sellainen asia kuin nicci on olemassakaan. Niillä toisilla oli minusta tosi kummia nimiä.

Siellä oli paljon kauniita ihmisiä kauniissa vaatteissa (ja joitakin hassuja ihmisiä hassuissa vaatteissa ja rumia rumissa vaatteissa, ja rumia kauniissa vaatteissa ja toisinpäin, ylipäätään hyvä valikoima väkeä), ja kaikenlaista kinkyä ja vielä runonlausuntaa päälle, mutta enimmäkseen siellä juotiin kaljaa kinkyvaatteissa ja puhuttiin kinky- ja tavallisista asioista. Oli kivaa.

Se vaan hämää, että pääkkö meni vähän sekaisin. Vasta tiistai-iltana pystyin sulkemaan silmäni näkemättä heti pyllyjä ja kikkeleitä.

"..JJA ASENNEONGELMIEN TAKIA JOUDUMME JONKIN AIKAA ODOTTAMAAN."

Kuvitelkaapa sellainen työpaikkaruokala, joka olisi kerran kuukaudessa varoittamatta kiinni, sanotaan vaikka kylmälaitteitten rikkoutumisen takia. Muina päivinä jono vetäisi joskus hyvin, mutta joskus jonotus kestäisi kaksikymmentä minuuttia, sanotaan vaikka kassakoneen jumittumisen takia. Silloin tällöin ryhmä neandertalilaisen oloisia keittäjiä kävisi tarkastamassa, että kaikilla jonottajilla on pankkikortti mukana. Kuvitellaan vielä, että tämä ruokaloitsija olisi paikkakunnan ainoa, niin ettei sitä voisi vaihtaa.

Kuinka nopeasti ehdollistuisitte ottamaan omat eväät mukaan? Luulen, että kovapäisimmätkin alle vuodessa. Minä olen asunut Helsingissä yli kolmekymmentä vuotta ja vieläkin kuvittelen, ettei täällä tarvitse omaa autoa.

PAKASTEALTAAT

Kaverini Jääkarhu kertoi, että sillä on ollut viime viikkojen helteen aikana tapana hengata supermarkettien pakastealtailla. Ja siellä on kuulemma enemmänkin väkeä, koska kaupat ovat niin "miellyttävän viileitä". Mitä helvattia, oikeesti? Siellähän saa jo käväistessä flunssan. Lämpimällä ilmalla joutuu pitämään villatakkia mukana pelkästään sen takia, että saattaa tulla asiaa kauppaan tai muuhun jää(h)dytettyyn paikkaan.

HUOLESTUTTAVAA KÄYTÖSTÄ

Jos nyt kirjoittaisin jostain muusta asiasta kuin ryyppämisestä, niin tämä uimishomma on sellainen, mikä ei mene mun päähäni.

Viimeiset pari viikkoa on ollut lämmin, niinku kerrankin. Ja heti kun lakkaa palelemasta, niin eikös väki laita itsensä joka päivä kaulaa myöten kylmään veteen. Kävelin yhtenäkin iltana uimarannan ohi auringonlaskun jälkeen, jolloin oli tietysti jo aika viileää, mutta nurmikolla hillui kymmeniä iloisia ihmisiä bikinisiltään, ja vedessä näkyi olevan vähintään saman verran. Paleli ajatuskin.

Kyllä sen tajuaa että joku ui etelänmatkalla, tai metsässä jos ei pääse muuten pesulle, tai kuumana kesäpäivänä jossain lempeässä pikku järvessä, mutta että Helsingin edustalla hyisessä meressä ja vielä illalla!

KORVIKE

Eksäni, joka on sangen kelvollinen keittiöpsykologi, sanoo että mulla on tapana ryypätä tekemisenpuutteeseen. Uskon sen heti. Aina kuin huomaan että on tylsää, ensimmäinen ajatukseni on soittaa jollekulle joka lähtisi baariin. Vaan nykyään, kun olen Uusi ja Hyvä, heti toinen ajatus on ”ai niin, pidän myös lukemisesta ja kotona on Sejase kirja”.

Kirjan kanssa menee tietysti yhtä myöhään kuin tuopin kanssa, ja aamulla särkee päätä ja väsyttää, mutta ainakaan ei tarvitse oksentaa.

PALKINTO JA SUUNNANMUUTOS

Lauantaiaamuna sain raittiuspalkinnon: heräsin omia aikojani kahdeksalta ja olin virkeä, nousin ylös ja olin hyvällä tuulella, söin aamupalaa eikä väsyttänyt senkään jälkeen. Tämän viimeisen panin erityisesti merkille, koska viime aikoina hiilihydraatit ovat unettaneet kovasti. Päätä ei särkenyt koko päivänä ja pystyin tekemään kaikenlaista kivaa, kuten kävelemään muutenvaan kaupungilla ja käymään kirjakaupassa. Ilmakin oli ihanainen.

Iltapäivällä matkustin Itä-Helsinkiin veljeni Perhemiehen kihlajaisjuhliin. Olen aina ihaillut Perhemiestä ja hänen tyttöystäväänsä, koska minun mielestäni he ns. osaavat elää: heillä on kaksi hauskaa muksua ja paljon aikaa heille, säännölliset elämäntavat, omistusasunto ja kaikkea sellaista, te tiedätte. (Erityisen kateeksi pistää, että he ovat minua paljon nuorempia.) Juhlissa tarjottiin kahvia ja jäätelötäytekakkua.

Paikalla oli toinenkin veljeni, Muusikko. Hänelläkin on säännölliset elämäntavat, hän valvoo säännöllisesti yöt läpeensä ja soittaa. No, kun kahvit oli juotu, Muusikko sanoi ”lähdetäänkö kaljalle” ja minä sanoin sekunnissa ”joo!” niinkuin melkein aina sanon. Hölmistyin vähän kun kuulin sen omaan ”joo”-ni, enkä sitten enää saanut sanotuksi että ”ei kun mulla on nyt kuiva kausi, kun pelkään että juon liikaa ja töistäkin tuli lintsattua”, tai mitään. Olin hiljaa ja ajattelin että voi perkele. Mutta matkalla puistoon pussikaljalle ostinkin pilsneriä.

Sitten meni omituiseksi: minulla oli täydellisen hauska ilta käytännössä selvin päin. Tapasimme Muusikon ekspattiystäviä ja pelasimme mölkkyä Lenin-puistossa. Kahdeltatoista lähdin kotiin, vaikka yleensä olen päätynyt Muusikon sohvalle ja herännyt sieltä seuraavana iltapäivänä. Aamulla, kun heräsin kotoa, en osannut katua ratkeamista, koska oli ollut niin kivaa eikä naamakaan muistuttanut ollenkaan rantapalloa.

Siitä asti olen elänyt kahdella säännöllä: 1. Älä juo viinaa jos ei oikeastaan huvittaisi, ja 2. Älä juo viinaa arki-iltaisin.
Tämä näyttäisi toimivan. Ainakin olen ollut dokaamatta jo yli kaksi viikkoa, paitsi kerran join piknikillä viiniä ja kerran kolme tölkkiä keskikaljaa telkkarin edessä. Mutta katsotaan nyt. Jos löydän itseni hetken kuluttua uudestaan halimasta vessanpyttyä työpäivän aamuna, täytyy ehkä sittenkin pyrkiä täysraittiuteen.

VIEROITUS

Seuraava päivä meni aika normaalisti, vaikka vähän horroksessa; rasvaista ruokaa, aikaisin nukkumaan ja noin.

Perjantaina alkoi kuulua kummia. Aamulla tuntui euforisen ihanalta mennä töihin, päivä oli kaunis (en muista oliko oikeasti) ja juna haisi hyvältä. Töissä oli mieletön kiire ja paaaljon tärkeää tekemistä enkä ehtinyt yhdeksän tunnin aikana pysähtyä syömään enkä juttelemaan. Sitäpaitsi jotenkin hirvitti lähteä kotiin. Sitten oli kuitenkin pakko, kun seuraavien kolmen päivän työt oli tehty enkä osannut tehdä pitemmälle. Ja nyt tulee se paha osuus.

Kotimatkalla iski sellainen hysteria, että alta pois. Junassa jo alkoi hermostuttaa. Ruokakaupassa oli outo olo ja kun pääsin kotiin, oli ihan kamalaa. Tarkistin hellan, ulko-oven ja puhelimen vartin välein. Luulin, että verhon läpi näkyy meille sisään - ihan kuin sillä olisi paljonkin väliä, täällä ei ole mitään laitonta tai mielenkiintoista. Kello oli kahdeksan eikä minulla ollut sille päivälle enää muita velvollisuuksia kuin soittaa yksi puhelu, mutta eikös vaan ruvennut se puhelun soittaminen pelottamaan! Kyseessä oli vielä ihan tavallinen hölönpölönpuhelu kaverille eikä mikään virallinen tai ikävä asia.

Päihdeaiheisista elokuvista olin aikaisemmin päätellyt, että ötökät ryömivät nurkista ja kirjoituskone muuttuu koppakuoriaiseksi vasta pitkän ja huolellisen myrkyttäytymisen jälkeen, niinkuin vuosien juopottelun ja ehkä vielä huumeidenkäytön. Tosiasiassa tavallinen mopo-karkaa-kesäloma näyttäisi pelittävän tässä ihan yhtä hyvin.

Tunnin verran arvottuani sain lopulta sen puhelun soitettua – ei tapahtunut mitään pahaa - ja puoli kymmeneltä tinttasin vadillisen spagettia. Hiilihydraattitainnutus toimi ja sammuin heti.

EPÄREHELLINEN

Viime viikon keskiviikkona ilmoittauduin aamulla tekstiviestillä sairaaksi. Kirjoitin sihteerille, että minulla on hirveä vatsatauti. Oikeasti minulla oli ihan vamma krapula.

Tarkoitus oli ollut mennä töihin pienessä päänsäryssä, mutta jossain vaiheessa yötä kohtuus oli unohtunut. Juotuani gallonan kaljaa olin vielä kotimatkalla kiipeillyt rakennustyömaalla ja kenkien koroissa oli jotain hassuja valkoisia paakkuja, jotka hajosivat jauhoksi. Lauantaiaamuna sellainen on huvittavaa, mutta keskiviikkoaamuna ei. Kirosin aika hartaasti.

Aamupäivä kului niin karmeaan oksentamiseen, että ääni meni ja kurkku oli kipeä monta päivää sen jälkeen. Puolilta päivin nukahdin melatoniinin avulla, nukuin koko iltapäivän ja heräsin seitsemältä illalla. Päätin olla vuoden juomatta. Se ei toteudu, niinkuin ei koskaan ennenkään, mutta olen ollut ihminen sen jälkeen.