PALKINTO JA SUUNNANMUUTOS

Lauantaiaamuna sain raittiuspalkinnon: heräsin omia aikojani kahdeksalta ja olin virkeä, nousin ylös ja olin hyvällä tuulella, söin aamupalaa eikä väsyttänyt senkään jälkeen. Tämän viimeisen panin erityisesti merkille, koska viime aikoina hiilihydraatit ovat unettaneet kovasti. Päätä ei särkenyt koko päivänä ja pystyin tekemään kaikenlaista kivaa, kuten kävelemään muutenvaan kaupungilla ja käymään kirjakaupassa. Ilmakin oli ihanainen.

Iltapäivällä matkustin Itä-Helsinkiin veljeni Perhemiehen kihlajaisjuhliin. Olen aina ihaillut Perhemiestä ja hänen tyttöystäväänsä, koska minun mielestäni he ns. osaavat elää: heillä on kaksi hauskaa muksua ja paljon aikaa heille, säännölliset elämäntavat, omistusasunto ja kaikkea sellaista, te tiedätte. (Erityisen kateeksi pistää, että he ovat minua paljon nuorempia.) Juhlissa tarjottiin kahvia ja jäätelötäytekakkua.

Paikalla oli toinenkin veljeni, Muusikko. Hänelläkin on säännölliset elämäntavat, hän valvoo säännöllisesti yöt läpeensä ja soittaa. No, kun kahvit oli juotu, Muusikko sanoi ”lähdetäänkö kaljalle” ja minä sanoin sekunnissa ”joo!” niinkuin melkein aina sanon. Hölmistyin vähän kun kuulin sen omaan ”joo”-ni, enkä sitten enää saanut sanotuksi että ”ei kun mulla on nyt kuiva kausi, kun pelkään että juon liikaa ja töistäkin tuli lintsattua”, tai mitään. Olin hiljaa ja ajattelin että voi perkele. Mutta matkalla puistoon pussikaljalle ostinkin pilsneriä.

Sitten meni omituiseksi: minulla oli täydellisen hauska ilta käytännössä selvin päin. Tapasimme Muusikon ekspattiystäviä ja pelasimme mölkkyä Lenin-puistossa. Kahdeltatoista lähdin kotiin, vaikka yleensä olen päätynyt Muusikon sohvalle ja herännyt sieltä seuraavana iltapäivänä. Aamulla, kun heräsin kotoa, en osannut katua ratkeamista, koska oli ollut niin kivaa eikä naamakaan muistuttanut ollenkaan rantapalloa.

Siitä asti olen elänyt kahdella säännöllä: 1. Älä juo viinaa jos ei oikeastaan huvittaisi, ja 2. Älä juo viinaa arki-iltaisin.
Tämä näyttäisi toimivan. Ainakin olen ollut dokaamatta jo yli kaksi viikkoa, paitsi kerran join piknikillä viiniä ja kerran kolme tölkkiä keskikaljaa telkkarin edessä. Mutta katsotaan nyt. Jos löydän itseni hetken kuluttua uudestaan halimasta vessanpyttyä työpäivän aamuna, täytyy ehkä sittenkin pyrkiä täysraittiuteen.