ei sitten ole mikään kiva dokumentti sunnuntain ajanvietteeksi.
Ihan ensiksi tekijät inhimillistävät pingviinit - jos se on ylipäätään tarpeellista - laittamalla ne puhumaan. Arvokkaat pullerot vaeltavat pitkinä jonoina komeissa maisemissa ja saapuvat parittelupaikalle. Tämä on vielä oikein kivaa. Pingviiniseksi esitetään suorastaan hunajaisen romanttisena ja rakkauslaulut soivat, oi oi oi, mutta sitten alkaa mennä ikäväksi. Yksi pingviini eksyy toisista hyiseen lumiautiomaahan ja huutelee siellä hädissään. Kelasimme tämän kohdan yli, koska toivoimme että seuraavaksi näkyisi pingviinivauvoja. Kyllä joo, kun oli päästy munimaan (siihen meni 3 kuukautta), niin yksiltä hajosi muna, jäätyi ja halkesi. Kelasimme tämänkin kohdan yli. Seuraavaksi pingviiniäidit lähtivät hakemaan merestä ruokaa ja pingviini-isät jäivät hautomaan. Lunta satoi päälle. Pingviiniäitejä väijyi jään alla hylje ja pingviini-isistä yksi tuupertui kuolleena lumeen.
Tässä vaiheessa otimme hyllystä Korppikotkan kolme päivää. Räiskis, pum.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Luontodokumentit ovat oikeasti tosi raakoja. Varsinkin, jos ja kun söpöjä pieniä nisäkäsvauvoja kuolee.
Tosin mä nyt olen muutenkin vähän outo: Tänä aamuna (toisen päivän) krapulassa en voinut katsoa ostos-tv:tä, kun kuvotti liikaa.
Nyt on jo ihan hyvä olo, ensi kerralla ei sitten tiukkaa viinaa.
Joo, mä katselen tämän jälkeen mieluummin huussinreiästä kumpaan tahansa suuntaan kuin luontodokkaria. Yritin kyllä selittää itselleni, että siitä isäpingviinistä tuli hyljelasten hyvää ruokaa, mutta ei se oikein auttanut.
Kiva kuulla että olet kondiksessa. Mitä sieltä ostoskanavalta tuli että niin ällötti?
Siinä myytiin jotain veitsisarjaa tyyliin: "Eikä siinä vielä kaikki!" ja näytettiin värikylläisiä lähikuvia lihan leikkaamisesta yms. En suosittele krapulakatsomiseksi.
No yäk!
Lähetä kommentti